Siirtolapuutarhan "salat" julki avoimien ovien päivässä

5.8.2025

Vanhanmyllyn siirtolapuutarhan Avoimet ovet 2025 -tapahtumaa vietettiin elokuun ensimmäisenä sunnuntaina. Kiitos kaikille mukana olleille! Vieraana oli myös Sanna, jonka tunnelmista voit lukea seuraavasta tarinasta. Myös valokuvat on Sannan ottamia. Mökkiporttien ja pensasaitojen takaa paljastui upeita yllätyksiä, jotka eivät tavallisina päivinä tule muille näkyviin.

Tässä Sanna tarina:

Sain olla mukana Vanhanmyllyn siirtolapuutarhan avoimet ovet -tapahtumassa. Olen kulkenut alueella paljon ja ihaillut mökkikylän kauniita värejä, joita mökit tuovat pihateiden reunustoille. Olen miettinyt, että mökit näyttävät ulkoapäin melko samankaltaisilta väreistä huolimatta. Kun niihin pääsi tarkemmin tutustumaan, huomasin sen olleen pelkkä harhakuva.

Ihan kaikki on erilaista, mökistä ja pihasta toiseen siirryttäessä. Osa mökeistä on uudenkarheita, tyylikkäitä ja harmonisia kokonaisuuksia. Toisissa näkyy enemmän ikä ja persoonallinen ote. Toiset ovat uudempia, toiset vanhempia, aivan kuten me asukkaatkin. Kekseliäisyys ja käytännölliset ratkaisut yhdistävät tätä kaikkea. 

Varsinainen elämys oli, kun pääsi peremmälle puutarhaan. Pihat ovat täynnä toinen toistaan upeampia istutuksia, jotka antavat parasta väriloistoaan aurinkoisena päivänä. On kahvittelupaikkoja, on luku- ja kutomisnurkkauksia, on tiskauspaikkaa ja kesähuoneita. Löytyypä jopa yksi puumajakin alueelta.

Mökit ja pihat ovat selvästi tärkeitä paikkoja asukkailleen, niitä hoidetaan ja vaalitaan sydämellä. Niistä kerrottiin vierailijoille mielellään erilaisia muistoja ja yksityiskohtia. Päivään kuului paljon naurua, mukavia kohtaamisia ja kivoja keskusteluja. Monilla vierailla tuntui olevan joku sidos Vanhanmyllyn historiaan tai nykyhetkeen. 

Päivän päätteksi oli kerhotalon kahviossa tarjolla ihanaa pullaa ja erilaisia piirakoita. Tuotemyyntiä ja arpajaisia unohtamatta. Ja koska aina tarvitaan kehitysideoita: ensi vuonna hoidetaan opastus paremmin! 

Kiitos kaikille kävijöille ja tietenkin yhdistyksen omalle väelle.

Katsele lisää Sannan valokuvia yhdistyksen kuvagalleriasta.