Vanhamylly on Hyvinkään Siirtolapuutarha-alue.

Siirtolapuutarha vaihtaa talven harmaan kevään vehreyteen.

Viimeisin Uutinen:

Meidän tavoite

Tavoitteenamme on edistää ja kehittää puutarhaviljelyä ja lisätä jäsenten viihtyisyyttä, yhteisten harrastusten sekä viljelytapojen tuntemuksen muodossa. Meiltä saat tietoutta siirtolapuutarhoista ja niiden toiminnasta. 
Järjestämme mm. puutarha-alan opetusta, yhteisiä juhlia, liikuntatilaisuuksia, näyttelyitä, opinto- ym. retkiä. Yhteisöllisyys on voimavaramme! 
Toki omalla palstalla saa olla myös rauhassa ilman sosiaalisia paineita. 

Yhdistys  tekee myös esityksiä ja anomuksia viranomaisille ja muille päättäville elimille. Tärkeää on myös jäsenistön viihtyvyyden ja hyvien tapojen noudattamisen edistäminen alueella sekä yhteisten rakennusten, rakenteiden ja alueen kunnossapito. 
Alueen yhteiset toiminnot hoidetaan vapaa­ehtois­voimin ja jäsenten talkoilla.

Vielä mahtuu mukaan!
Liity jäseneksi!

Siirtolapuutarhassa on vielä vapaita palstoja, joten pääset nopeasti viljelemään tai rakentamaan omaa mökkiä ja puutarhaa. Palstan vuokraajan ei tarvitse olla hyvinkääläinen. Vuokrasopimukset tehdään 15 vuodeksi kerrallaan. 

Mökki- ja viljelypalstat vuokrataan Hyvinkään kaupungilta. 
Ota yhteyttä Hyvinkään kaupunki/Tiina Kettunen, 019 45911.
Tulostettava varausanomus linkki Hyvinkään kaupungin sivuilla.
Tutustu siirtolapuutarha-alueen PDF-karttaan
Lisää rakentamisesta löydät täältä.

Yhdistyksen jäsenyydestä saat lisää tietoa ottamalla yhteyttä yhdistyksen sihteeriin tällä sähköposti-linkillä. Jäseneksi voi liittyä tästä linkistä.

Tervetuloa tutustumaan Vanhanmyllyn siirtolapuutarhaan!

Vanhanmyllyn siirtolapuutarha sijaitsee 5 km:n päässä Hyvinkään keskustasta ja sinne on hyvät liikenneyhteydet muun muassa pääkaupunkiseudulta. Tunnelmallinen Vanhanmyllyn kylätie johtaa koivukujineen alueen läpi.

Lähestymisohje
Hyvinkään keskustasta tullessa ajetaan Läntistä yhdystietä kolmostien ylitse, jonka jälkeen käännytään oikealle Mäkikuumolantielle ja parin sadan metrin päästä vasemmalle "Vanhanmyllyntie" (kulmassa myös viitta "Siirtolapuutarha"). Siitä kerhotalolle n. 500 m, joka on vasemmalla puolella.
Kartta alueesta GoogleMaps:ssa.

Hyvän sijaintinsa ansiosta siirtolapuutarhalle pääsee myös julkisilla kulkuvälineillä noin kilometrin kävelymatkan päähän.

Alue rajoittuu lännessä Vantaanjokeen, pohjoisessa ja koillisessa peltoihin. Kaakossa ja eteläsivulla rajana on tilustie. Alueen kokonaispinta-ala on n. 11,6 hehtaaria, josta vuokrattavien palstojen osuus on n. 5,8 ha. Loput n. 5,8 ha jakautuu yleisten viheralueiden, pysäköintialueiden, yhteisten rakennusten ja alueen tiestön kesken.

"Jos haluat olla päivän onnellinen, juo itsesi humalaan.
Jos haluat olla vuoden onnellinen, mene naimisiin.
Jos haluat olla koko elämän onnellinen, aloita puutarhan hoito." 
Kiinalainen sananlasku