Kaikki valmiina kesään ...

17.5.2025

… vain aurinko ja lämpö vielä toistaiseksi puuttuvat.

Kevään ensimmäinen Vanhanmyllyn siirtolapuutarhan talkoopäivä sai liikkeelle lähes 50 mökkiläistä, vaikka sää ei näyttänytkään ihan parhaita puoliaan. Aamun sade kuitenkin lakkasi kuin tilauksesta juuri aamukahveille, ja yhteisten alueiden siivous saatiin tehtyä kuivin jaloin. Nyt on laatta-alueet ja kukkapenkit raaputettu voikukista, marja- ja ruusupensaiden alustat kitketty ja pelikentän hiekkapäällys odottaa pelaajia. Talkoolaisten ansiosta saunan lauteet huokuvat puhtautta illan saunojille, ja löylyt maistuvat niin kipeille selille kuin jäykistyneille polville. Suurin talkoourakka lienee kuitenkin ollut risukasojen keräily eri puolilta puistoaluetta, ja “autoporukat” kärräsivät lukemattomia kuormallisia risuja jokivarren keräysalueelle. Sekin todistaa, ettei puistoalueilla ole enää turhia vesakkoja. Myös vuosia “pieniä puutarhalaisia” palvellut hyönteishotelli sai purkutuomion huonon kuntonsa vuoksi. Vaikka hyönteishotelli oli aikanaan ekoteko, jolla lisättiin luonnon monimuotoisuutta, sen ylläpitäminen siistinä ja hotellin asukkaiden kriteereitä vastaavana ei kuitenkaan enää toiminut. Jokainen voi nyt hyödyntää palstansa risuja rakentamalla omia hotelleja hyönteisille.

Marjapensaat on leikattu asiantuntevassa opastuksessa. Sinisarjat ja aurinkotuolit ja -pöydät odottavat kesän helteitä ja pelikenttä pelaajia.

Ajanhammas oli syönyt hyönteishotellin ja talonmies Simo Sisilisko joutui etsimään uuden asunnon.

Talkoopäivän paras hetki: hernekeittoa ja pannukakkua vaikkei torstai ollutkaan. 

Talkoot ovat myös mitä suuremmissa määrin yhteisiä ruokailuhetkiä. Suuret kiitokset talkoopäivän onnistumisesta ansaitseekin keittiötiimi, jonka toimesta saimme nauttia niin aamukahvista kuin lounaasta. Kiitos kaikille muillekin mukana olleille - ja erityisen hienoa oli nähdä joukossa uusia talkoolaisia. Yhdessä saimme aikaan paljon alueen viihtyisyyden eteen.

Talkoopäivät ovatkin Vanhanmyllyn siirtolapuutarhalle tyypillinen tapa vaalia yhteisöllisyyttä. Kaikilla siirtolapuutarhoilla ei tällaisia yhteisiä päiviä ole vaan mökkiläiset tekevät talkootunteja kukin omalla ajallaan.

Pidetään tämä meille arvokas perinteemme siis elossa.