Aurinko helli Vanhanmyllyn avoimia ovia
5.8.2026
Elokuun ensimmäinen sunnuntai on perinteisesti ollut Vanhanmyllyn siirtolapuutarhan avointen ovien päivä ja niin oli tänäkin vuonna. Moni ansaitsee lämpimät kiitokset onnistuneesta tapahtumasta! Mökkejä ja pihoja/palstoja oli esittelyssä paljon, ja vieraat kiittelivät sitä, että moneen mökkiin pääsi kurkistamaan myös sisälle. Talkootyötä tehtiin myös keittiössä, kahviossa ja myyntikojulla sekä jo edellisenä päivänä, kun puutarhaamme laitettiin juhlakuntoon. Kiitokset siitä kaikille mukana olleille.
Vieraissa oli useita ensikertaa alueellamme käynyttä, jotka ihmettelivät, että “näin hieno alue Hyvinkäältä löytyy”. Siirtolapuutarhamme ei ole vielä tuttu edes kaikille hyvinkääläisille. Mutta vieraissa oli paljon myös heitä, jotka kertoivat käyneensä aikaisemmin tai jopa joka vuosi marjaostoksilla ja sunnuntaikahveilla. Myytävät leivonnaiset menivätkin kuin kuumille kiville.
Mökkiteillä riitti kulkijoita viimeiseen tuntiin saakka.


.jpg)